Huomenna on hyvin hyvin harvinainen päivä tiedossa! Tarkoitus olisi lähteä hyvän ystävän kanssa elokuviin ja syömään, oikein pitkän kaavan mukaan!! Tätä tapahtuu niin harvoin, että tuntuu ihan jänskältä   Lapset menevät mummolaan, että isi saa rauhassa rakennella lisää seiniä...

     Tänään oli ystäväni isän kuoleman vuosipäivä, en tiennyt sitä, ajattelin hänen olevan vain työn uuvuttama. Asia selvisi vasta näin jälkikäteen hänen jo lähdettyä meiltä. Nyt olo on tyhjä (kai se on oikea sana tälle tunteelle) Se sai miettimään monia juttuja.... Olisinko osannut jollain tapaa helpottaa hänen oloaan, jos olisin ollut asiasta tietoinen? Vai olisiko olon tavallaan edes kuulunut helpottua? Kyse on kuitenkin hänen isästään, isästä jota meillä jokaisella on biologisesti vain yksi. Isästä jota hän saa ikävöiden kaivata. Se sai myösmiettimään omaa "tilannettani" ja suhdettani (erittäin vaikeaa suhdetta) isääni...  Ikävä isää voi olla, vaikka hän edelleen olisi elävien keskuudessa. Silloinkin (voin tietysti puhua vain omasta puolestani ja omista mielipiteistäni) ikävä voi olla todella voimakas ja kova. Asiasta on vaikea puhua kavereille tai ystäville, koska monilla on asiaan sama vastaus: Kyllä kaikki vielä järjestyy. Ei ole kuitenkaan niin yksinkertaista... Mutta, aika näyttää.

     "Liian kovasti" ei auta vaikeita asioita pohtia ennen unille käyntiä, ettei ne sitten hiivi unikuviin. Talo alkaa hiljentyä... Isommat lapset sammuttelee jo lukuvalojaan. Pienimmäisen häkkisängystä kuuluu hiljainen tuhina ja peiton alta pilkottaa vain tikruraitaisen yökkärin peittämä pylly. Rakkaani astuu huoneeseen yöhousuissaan, masuaan raapien, tuoden "tuliaisiksi" keittiössä vierailultaan muutaman mandariinin.

    Olo on onnellinen, eikä se johdu pelkistä mandariineista