Kun talossa on kahdeksan lasta + muutama aikuinen, ja keittiön hana alkaa räkiä, on hymy jotain ihan muuta kuin herkässä... Miten suoriudutaan käsipesuista, pöntön vedosta, kakka-pyllyn pyykkäykseltä, tiskauksesta ja ARGH niin monesta muusta asiasta?! No tietenkin soittamalla miehelle Vierittämällä kaikki se raivo kuivunutta kaivoa kohtaan hänen niskoilleen... Kiukkuilemalla pahemmin kuin oma kuopus pahimmassa puuskassaan, ja olemalla erittäin näsäviisas, niinkuin melkein teini tyttäremme hienosti jo osaa...  

      Ei voi kuin todeta että erittäin lapsellista käytöstä Mistä se johtuu että ne sanat syöksähtelevät? Miksi puhun niinkuin OIKEASTI ajattelisin että hän on käynyt tahallaan tyhjentämässä kaivomme?

      Sitten, kun minä olen lopettanut, ehkä loppumattomalta tuntuneen paasaukseni, on appiukon vuoro Hänenhän ei tarvitse sanoa tietyssä tilanteessa kuin päivää, niin mieheni tulkitsee sen arvosteluksi... (tyypillinen isä-poika-suhde siis) No, niinpä nämä kaksi elämäni arjensankaria sulloutuvat sulassa sovussa (molemmilla nousee jonkun väristä savua päästä) kellarin luukusta sisään, alkavat ihmetellä pumppua ja sen jumissa olevia osia... En uskalla edes kurkata luukusta alas, kuin pakkotilanteessa, etten vain anna naisten tyhmiä neuvoja. (minulla on hyvät geenit siihen touhuun) Kun siinä aikani kuuntelen mieheni syvään huokailua (ja omatuntoni huutaa hoosiannaa), päätän, että en enää syytäkkään häntä kaivon tyhjenemisestä. On varmaan taas anteeksi pyynnön paikka, omalta, rakkaalta mieheltäni (eikä ole edes kuukautisia mihin vedota)