"Äiti, äiti, ikkä, äiti, ikkä, ikkä...." Kuopuksemme "hellästi" taputtelee meitä vuorotellen. Silmät kiinni mietin, että uskallanko edes katsoa kelloa. Rohkeutta keräten raotan silmiä, WAU, 6.10. Muistan, että tänään on juuri se maanantai, jolloin saan työn puolesta nukkua melkein seitsemään. On juuri se maanantai jolloin alkaa terveellinen elämäni. On juuri se maanantai jolloin pikku tattimme haluaa ehdottomasti esitellä kiljumis-, huutamis- ja äkäily-taitojaan. Hetken, erittäin lyhyen sellaisen, kun mietin, muistan, että en suunnitellut tätä aamua alkavaksi näin. No, suunniteltu tai ei, näin se alkoi kuitenkin.... Ja hetken päästä huomaan jo, että muutamista äänen korotuksista (puolin ja toisin) huolimatta, puurot on mahassa, imuri on pikaisesti hätistellyt villakoiria ja esikoisen leirikoulureppu on pakattu.

    Alkoiko tämä maanantai nyt kuitenkaan niin huonosti?