Pitkästä aikaa on kunnon talvi... Se on toisaalta ihanaa, koska maisemat ovat todella kauniit. Lapset (ja välillä itsekkin) voi telmiä lumessa. Pääsee hiihtämään, ilman että havut raapivat pohjia naarmuille. Mutta sitten on se ikävämpikin puoli... Pitää kokoajan lämmittää. Lunta kantautuu kengissä ja vaatteissa sisälle. Ja välillä on niin kylmä ette tee mieli paljoa nenäänsä ulkoiluttaa. Mutta niin kai se menee, että jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät ja omat huonot puolensa. Ja niin sen kuuluukin olla. Olen monesti saattanut lipsautta että olisipa aina kesä... Mutta tarkemmin kun miettii, se ei olekkaan niin. Mistä kaikesta jäätäisiinkään paitsi, ellei olisi neljää eri vuodenaikaa?

     Tänään yllätin itseni! Yllätin omalla "reippaudellani". Lähdin pakkasta (-20c) uhmaten aamulla kävellen ruokaostoksille. Tosin osa reippaudestani johtui siitä, että eskari-ikäinen poikani halusi, että kävelen hänen kanssaan, näin ensimmäisenä päivänä loman jälkeen. Reissuni kesti vain vajaan tunnin, mutta siitä seurannut hyvä mieli on jatkunut ainakin tähän asti. Eli saattaisiko väitteesä, jossa sanotaan liikunnan tuovan hyvän olon, olla jotain perää?