Jos laittaisi suuhunsa ruokalusikallisen vehnäjauhoja, miltä se maistuisi... Luultavasti pahalta! Entä jos ripottelisi siihen hitusen suolaa päälle? Tai lorauttaisi hieman voisulaa? Luulen, että kumpikaan vaihtoehto ei ylitsepääsemättömästi houkuta... Mutta lisääppä taika-aine, eli sokeri ja lorauta hieman maitoa sekaan, vaivaa käsistäsi kaikki pöpöt sekaan ja paista! NAMI!! Miksi sokerin täytyy olla niin hyvää? Miksi ne aineet jotka erikseen ovat jopa yököttäviä, ovat yhdessä NIIN ihania? En voi ymmärtää....

    Tämä pohdinta mylläsi päässäni illalla, kun naputtelin koneella koulutehtävää ja ihan pienellä katseen siirrolla sain silmiini pullan. Tuon ihanan, kauniisti uunissa ruskettuneen ja sisälleen ihanaista kanelia kätkevän pullan!! Katse harhaili pullaan usein, käsikin saattoi hivuttautua sen suuntaan muutamia kertoja. Päässä (koulutehtävien sijaan) takoi, et voi ottaa, et voi ottaa, et voi ottaa..... ARGH!!!

     Pintani pidin, mutta helppoa se ei ollut. Varsinkaan siinä vaiheessa kun nuorimmainen ei jaksanut omaansa syödä ja ritarillisesti ojensin, hieman jo kuolasta pehmenneen pullan jämänsä minulle.

     Ensimmäinen päivä uutta, terveellistä elämää onnistuneesti takana , tästä taistosta selvisin voittajana! Edessä lukemattomia määriä lisää taisteluja, mutta kuka on se, ketä vastaan taistelen. Kuka on tässä asiassa "vastustajani"? Minä itse? Siinä tapauksessa siis melko sitkeä vastus