Voiko itselleen antaa potkut? 
Tekemättömästä työstä...?
Tai ainakin helvetin huonosti tehdystä työstä?
Minä vaan kysyn....

Miksi kaiken pitää vaan olla niin helvetin hankalaa joskus? Vai onko kyse siitä että kaiken tekee itselleen hankalaksi? Vai jopa siitä että haluaa kaiken olevan hankalaa?
Haluaako sitä kaiken olevan hankalaa, että saa taas yhden tekosyyn lisää syödä vielä tämän yhden jutun, ettei vaan tarvitse ottaa vastuuta heikosta luonteestaan... Että voi taas kerran sanoa: "Nyt mä kyllä otan tän kokonaisen täytekakun naamani eteen, ku on niin hankalia asioita ollut tänään"
Mitä sitten tapahtuu kun on syönyt sen täytekakun?
Sitten ajattelee, että miks mun pitin toikin syödä? Nyt mä oon kyllä niin kypsä näihin läskeihin, että heti huomenna otan tiukan linjan syömisen kanssa.
Se "huominen" alkaa aina hyvin, mutta päättyy yleensä aina samalla tavalla... Joko hillittömään kiukkuiluun, tai hirveään päänsärkyyn, tai pahimmassa tapauksessa paketilliseen raakaa piparkakkutaikinaa...

Miten tästä pääsee eroon?

Miehelle asiasta ei voi puhua, koska siitä tulee aina riita... Miksi? Siksi, koska hänellä ei ole, eikä ole ollut mitään vastaavanlaista ongelmaa. Hän ei pysty ymmärtämään että niinkin turha asia kuin ruoka voi olla näin iso ongelma... Hän kyllä tukee omalla tavallaan aina kun aloitan joka maanantaisen laihduttamisen, mutta mitä tapahtuu kun hän erehtyy huomauttamaan (olen siis pyytänyt tekemään niin) jostain ruoka valinnastani??
*
Itseppähän kiloni kannan!
Mä otan tän nyt ku on herkkupäivä!
Sun ei kannata nyt puuttua tähän!
Tää on mun oma asia!
Käskin sun puuttua, mutta nyt on tosi huono hetki siihen!
*
Kyllähän noita selityksiä/syitä riittää... Niistä voisi melkein kirjoittaa kirjan...

Selitykset sikseen ja mietintämyssy päähän, josko antaisi treinerille vielä yhden, sen kuuluisan viimeisen mahdollisuuden....